Sukututkimus-
toimisto
SukuHaku

Luotettavia sukuselvityksiä vankalla ammattitaidolla

Lue lisää

Info


Mitä on sukututkimus?

Sukututkimuksen eli genealogian avulla selvitetään ihmisten välisiä sukulaisuussuhteita ja sukujen historiaa, kuten myös suomalaisen yhteiskunnan rakenteita.

Lähteinä tutkimuksissa toimivat mm. kirkonkirjat, henkikirjat, seurakuntien ja maistraattien virkatodistukset, kunnanarkistot, perunkirjoitukset, sotilasrullat, kantakortit, sotapäiväkirjat, siirtolaisuusdokumentit, historialliset kartat, historiallinen sanomalehtikirjasto ym. Tutkimusta tehdään koko Suomen sekä luovutettujen alueiden osalta.

Sukuselvityksen teettäminen on arvokasta oman sukuhistorian tallentamista tilaajalle itselleen sekä jälkipolvia varten. Se on myös erinomainen idea merkkipäivälahjaksi.

Mitä tutkimusmahdollisuuksia?

Sukututkimusta voidaan suorittaa monella eri tapaa. Yleisimmin tutkitaan jonkun henkilön esipolvia ajassa taaksepäin. Suosittu tutkimusmalli on isälinjan (tai muun sukulinjan) tutkiminen niin pitkälle ajassa taaksepäin kuin mahdollista. Kirkonkirjojen avulla päästään yleensä 1600-/1700-luvulle, ja joissakin tapauksissa voidaan muiden hallinnollisten lähteiden avulla edetä jopa 1500-luvulle asti.

Sukuja on myös mahdollista tutkia ajassa eteenpäin. Tällöin yleensä selvitetään jonkun menneisyydessä eläneen henkilön/pariskunnan jälkipolvia sukuhaaroittain kohti nykyhetkeä.

On myös mahdollista selvittää ja etsiä eläviä sukulaisia. Tämä voi tulla kyseeseen, kun etsitään kadonnutta henkilöä tai tarvitaan esim. virkatodistuksia perunkirjoitusta varten.

Miksi valita SukuHaku?

Sukututkimustoimisto SukuHaku tekee ammattitaitoisia ja luotettavia sukuselvityksiä. Vuosien kokemus ja sadat tyytyväiset asiakkaat takaavat sinullekin lopputuloksen, jonka laatuun voit luottaa. Asiakaskuntaan kuuluu yksityiset henkilöt niin Suomesta kuin ulkomailtakin, kuten myös kansainväliset laki- ja etsiväyritykset sekä ulkomaiset hallinnotkin.

Kaikkien tietojen oikeellisuus varmistetaan aina. Tutkimukset perustuvat alkuperäisiin lähteisiin ja viranomaisdokumentteihin. Yksityisissä tutkimuksissa voit luottaa hienovaraisuuteen sekä tietosuojaan.

Historiallisissa tutkimuksissa pyritään henkilötietojen lisäksi saamaan aina mukaan enemmän sisältöä. Eli tietoja, jotka sitovat henkilöt ymmärrettävästi kyseiseen aikaan ja paikkaan. Tämä onnistuu sisällyttämällä raportteihin mm. historiallisia tapahtumia sekä tarinoita perheiden elämänvaiheista, asuinpaikoista, ammateista ja kuolinsyistä. Lisäksi elävöitystä tuovat mielenkiintoiset kuvat alkuperäisistä lähteistä.

Palvelut


Esipolvitutkimukset

Selvitetään henkilön esivanhempia nykyisyydestä menneisyyteen. Voidaan tutkia kerralla koko isälinja tai edetä vain sukupolvi/perhe kerrallaan.

Jälkipolvitutkimukset

Tutkitaan menneisyydessä elänyttä henkilöä tai pariskuntaa, joiden jälkeläisten sukuhaaroja selvitetään kohti nykyhetkeä.

Erikoistutkimukset

Voidaan tutkia jotain tiettyä asiakkaan toivomaa henkilöä tai asiaa, kuten sukunimen syntyaikaa ja -tapaa, sukulaisuussuhdetta johonkin tiettyyn henkilöön, siirtolaisuutta, ruotusotilaita yms.

Sukupuut ja -taulut

Saatavilla erilaisia sukupuita ja sukutauluja toiveidenne mukaan. Tulostettuna laadukkaalle paperille tulostuspalvelussa. Saatavana myös taiteilijan käsinpiirtämiä sukupuita sekä esipolvikaavioita nettisivuillenne.

Elävien henkilöiden etsintä

Etsitään Suomen alueelta kadonneita sukulaisia tai muita henkilöitä tarpeittenne mukaan.

Perillisten selvittäminen

Tehdään sukuselvitykset (katkeamaton ketju virkatodistuksia) vainajan perillisistä perunkirjoitustanne varten.

Sukunimen vaihtaminen

Tehdään sukuselvityksiä, joita vaaditaan nimenmuutoshakemukseen. Voit hakea itsellesi mm. sukunimeä, joka löytyy esivanhemmiltasi korkeintaan viisi sukupolvea taaksepäin.

Virkatodistusten tilaus

Tilataan asiakkaan puolesta virkatodistuksia tai otteita väestötietojärjestelmästä mm. virallisia tarkoituksia tai sukututkimusta varten.

Mallit


Yritys


...

Tommi Huhtanen

Sukututkija

...

Sukututkimustoimisto SukuHaku

Y-tunnus: 2510080-9

Yhteydenotto


Yhteystiedot

050 4688 886

Koukonkuja 3 A, 40400 Jyväskylä

Facebook



Maksutavat

Tilisiirto

Luottokortti

PayPal

Jätä viesti, ole hyvä.

Voit ottaa yhteyttä niin alla olevan lomakkeen avulla kuin myös suoraan puhelimella tai sähköpostilla. Aloituskonsultaatio on aina ilmaista eikä sido mihinkään. Kirjoita omat yhteystietosi ja toiveita haluamastasi palvelusta ja/tai tutkimuksen sisällöstä. Voit myös laittaa tutkittavien henkilöiden lähtötietoja (nimi, syntymäaika, syntymäpaikka, perhetietoja ym).